top of page
EEVA.JPG

Draamasta yhteistä iloa

Työpajamuotoiset draamakoulutukset

Esittely

Olen Eeva Rantala, draamaopettaja ja aikuiskouluttaja Heinolasta. Teen parhaillani myös aikuiskasvatustieteen väitöskirjaa oppimisen merkityksellisistä hetkistä. 

Oma koulutus- ja työhistoriani on monipuolinen paketti kasvatus-, tutkimus-, ja teatterityön kentiltä. Taiteellisuus, pedagogisuus ja tutkijuus kietoutuvatkin kaikessa tekemisessäni yhteen hyvin luontevalla tavalla. 

Draamatyö kiehtoo minua, koska siinä teemoja ja ilmiöitä on mahdollista tutkia yhdessä niin kokonaisvaltaisesti, erilaisiin näkökulmiin eläytyen. Hupsuttelua unohtamatta!

 

Asiantuntijapalveluihini kuuluvat toiminnalliset, työpajamuotoiset draamakoulutukset työyhteisöille ja ryhmille. Valmiista koulutuspaketeista löydät esimerkiksi impron ja ääni-impron työpajat sekä läsnäolon ja kohtaamisen työpajan. Lisäksi meidän on mahdollista suunnitella toiveittesi pohjalta jotakin aivan muuta. Ota siis avoimin mielin yhteyttä, niin mietitään yhdessä!

 

Koulutuksissa ei tarvita aiempaa impro- tai esiintymiskokemusta. Vaalin turvallista ilmapiiriä.

Lisää minusta voit lukea alla olevasta cv:stäni.

Koulutukset

Improsta yhteistä iloa!

Työpajamuotoinen improvisaatiokoulutus ryhmille ja yhteisöille. Työpajassa tutustutaan konkreettisten harjoitusten avulla improvisaation perusperiaatteisiin – esimerkiksi kuuntelemiseen, läsnäoloon ja toisen tarjousten hyväksymiseen. Harjoitusten avulla on mahdollista kehittää valmiuksia toimia niissä tilanteissa, joissa ennalta suunniteltu ei toteudukaan ja joudutaan lennossa improvisoimaan. Pyritään siis päästämään irti tulevaisuusajattelusta ja löytämään luottamusta hetkeen. Silloin mielikin voi avautua laajemmille mahdollisuuksille ja luovuudelle. Lisäksi yhdessä improilu on mukavaa puuhaa!

Ääni-impron ihmeet

Työpajamuotoinen improvisaatiokoulutus ryhmille ja yhteisöille. Tässä työpajassa työskennellään ääni-impron parissa oman äänen äärellä. Koulutuksessa tehdään sekä äänenkäytön perusharjoituksia että erilaisia ääni-improvisaation harjoituksia tutkaillen, millaisiin sävyihin ja muotoihin oma ääni taipuu. Koulutuksesta voi saada tukea oman äänensä löytämiseen, äänenkäyttönsä laajentamiseen tai esiintymisvarmuutensa lisäämiseen. Aiempaa kokemusta tai laulutaitoja ei tarvita!

Tässä ja nyt

Työpajamuotoinen koulutus ryhmille ja yhteisöille. Koulutuksessa keskitytään läsnäolon ja kohtaamisen teemoihin. Mikä läsnäoloa haastaa ja mikä sitä taas tukee? Miten rakentuu dialoginen kohtaaminen, jossa jokaiselle on tilaa tulla kuulluksi? Koulutuksessa tutkitaan sitä, miten omia läsnäolon ja kohtaamisen taitoja voi kehittää tai miten voi oppia tukemaan toisen läsnäoloa ja tapaa olla. Sisällöt rakentuvat ryhmästä nousevien teemojen ja kysymysten ympärille ja niitä voidaan tutkia yhteisten keskustelujen ja erilaisten toiminnallisten harjoitusten tai demonstroitujen vuorovaikutustilanteiden keinoin.

Muita mahdollisia koulutuksia
Draamapakki

Työkaluja, menetelmiä ja vinkkejä draaman työtapojen hyödyntämiseen omassa työssä, vaikkapa kasvatusalalla.

Tässä mä oon!

Esiintymisvalmennukset. Rohkeutta ja varmuutta esiintymiseen ja omaan ilmaisuun. Myös henkilökohtainen valmennus on mahdollinen.

  • Työpajojen kesto on sopimuksen mukaan 2-3 tuntia. Myös pidempi koulutus on mahdollinen. 

  • Hinta koulutukselle on 220 € / h + alv 25,5% + kilometrikorvaus 0,57 € / km.

  • Toimin Etelä-Suomen alueella.

Kokemuksia & palautteita

”Sait porukan hienosti mukaasi ja uskon, että kynnys heittäytyä madaltui meillä kaikilla.”
Contact

Ota yhteyttä

Puh. 040 5435 276

Eeva Rantala

© Eeva Rantala. Valokuvat Johanna Santala. Sivun ulkoasu Design House ILO

Heinola / Etelä-Suomi

bottom of page